Kun minä olen ystäväsi, voit luottaa minuun kuin kallioon. Kun minä olen ystäväsi, en katso kelloon kun soitat. Kun minä olen ystäväsi, löydän sinulle aina aikaa. Kun minä olen ystäväsi, en ota sinua itsestäänselvyytenä. Kun minä olen ystäväsi, autan sinua hädän hetkellä, enkä odota vastapalvelusta. Kun minä olen ystäväsi, huolehdin myös sinulle rakkaista ihmisistä. Kun …
Pieni henkäys lapsen huulilta, yksi silmänräpäys valvovalta. Linnun siipien isku, suolainen pisara valtameressä. Valon tuikahdus pimeydessä, kiven rasahdus kengän alla. Olla ihminen. Eläminen tulevaisuuteen katsoen, maallisen vaurauden tavoitteleminen. Kaikki tunnetilat, jotka ratkaisevat huomisen valintoja. On ilta. Paljon nopeammin kuin osasit odottaa. Mitään en ota mukaani. Suljen vain silmäni. Nukun. Aika on loppunut. Maailmankaikkeuden syleilyssä, ikuisesti. …
Unettomana yönä suljen silmäni ja olen hereillä, kävelen unien maailmassa kuitenkaan näkemättä niitä. Hiljainen hengityksesi vieressäni kuulostaa huudolta, joka kiirii tunturien välissä -vaimeten — voimistuakseen ja alkaakseen alusta. Kello joka tikittää vaativasti, odottaen aamun tuomaa valvetta – aika antaa toivon tulevasta. Elämästä, joka odottaa omaa vuoroaan ja, jonka takia kaikki on sietämisen arvoista
Muistatko sinä? Minä muistan! Halusimme omalla pienellä provokaatiollamme hätkähdyttää ja sävähdyttää. Saada ihmiset ihmettelemään ja puhumaan. Käsi kädessä, paita ja peppu. Apteekinmäellä, kylmällä portaalla. Otit kainaloon ja pidit lämpimänä, ystäviä. Muistatko sen kerran, kun kiivettiin talon katolle katsomaan tähtiä ja juomaan höyryävän kuumaa kaakaota? Minä muistan! Muistatko kuinka poikkesimme reitiltä ja hiippailimme läheisen leikkipuiston keinuille? …
Lähdemme kaupasta ja yritän kaupata saamaani ajatustani äidille, perustelemalla. Kuinkas muutenkaan aikuista saisi hyväksymään lapsen elämääkin suurempaa toivetta. Kerron, kuinka naapurissa on hieno vahtikoira ja kuinka kaikilla pitäisi olla sellainen, että olisi turvallista. Tulkitsen äidin hymyn ensimmäiseksi pehmenemisen merkiksi, enkä lapsellisuuttani ymmärrä, että äiti hymyilee miettiessään iltaa ja kuinka kirjoittaisi taas tästäkin “lapsen suusta” -tapahtumasta …
