Tyttö ja poika tapaavat. Rakkaus rätisee ja kipinät sinkoilevat. Toisilleen luodut, sanotaan. Erossakaan osaa olla. Kauniina keväpäivänä istuvat kalliolla. Ilmassa on jännitettä. Pieni riita. Poika koskettaa tyttöä. ”Mene helvettiin!” Poika irrottaa otteensa ja perääntyy. Tyttö katuu. ”Tule tänne..” Poika kääntyy kannoillaan. ”Helvetti se sekin!” Poika ja tyttö suutelevat. Toisilleen luodut, sanotaan.
Se, että sinä istut siinä ja katsot minua silmiin. Se, että avaat sydämesi ja raotat salaisuuksiasi minulle. Se, että annat kyyneleiden valua minun katsoessani sinua. Se, että tiedät sydämessäsi olevani luottamuksesi arvoinen. Se, että uskot ystävyyteeni. Se, että et pelkää kuormittavasi minua. Se, että tiedät mitä olisin valmis tekemään auttaakseni sinua. Se, että tiedät etten …
Muistatko sen ensimmäisen suudelman? Miten maistelit huuliasi jälkikäteen ja mietit oliko se makeaa vai suolaista.. Miten suljit silmäsi ja palasit hetkeen yhä uudestaan ja uudestaan? Muistatko miten hyvältä tuoksuivat vaatteesi, joihin hän oli jättänyt kosketuksensa? Muistatko miten järkesi sumentui kaipauksesta? Ajattelin vain, että muistatko…
Sinä elit lapsuuden, väliltä onnettoman ja onnellisen. Sinä tapasit hänen, väliltä kiltin ja pahuuden. Teit päätöksiä, koskien tulevaisuuden. Otit kohtalosi, menetit vapauden. Missä vaiheessa elämä kääntyi niin, tunsit päätyneesi helvettiin? Missä vaiheessa valitsit väärin, langeten valheisiin? Missä vaiheessa menetit uskosi, tarttuen päihteisiin? Nyt istut siinä, hautaat minut kyyneliin. Voiko sinut pelastaa, ennen kuin päädyt lopun …
Kylmältä tuntui se käsi, joka aiemmin kuumuutta hohkaten vaelsi hänen vartalonsa kartalla, eksyen ja aina uudestaan löytäen… Äänettömästi hiipien kulki se jalka, joka aiemmin leijui onnesta tanssien, kevyesti liukuen kohti tuntematonta… Pelosta väristen sykki se sydän, joka aikaisemmin kupli rakkaudesta pakahtuen, sokeana suruille ja onnettomuuksille… Auringonpaistetta seurasi sysimusta yö, joka kammottavasti imi elämänvoiman jokaisesta armoilleen …
Muistatko, kun sydämeesi sattui ensimmäisen kerran niin kovasti, että tuntui kuin et olisi saanut henkeä? Tuntui, että huomenna ei ole mitään minkä takia jaksaisit nousta sängystä? Tuntui, että tulevaisuudella ei olisi varallesi enää mitään hyvää? Muistatko kuinka kauan siitä on? Muistatko kuinka monia onnenhetkiä olet saanut sen tunteen jälkeen kokea? Mietin vain, että muistatko…
Muistatko vielä sen ajan, kun olit vakaasti sitä mieltä ettet aio kasvaa koskaan aikuiseksi? Ettei sinusta ikinä tule vakavaa, stressaavaa, nalkuttavaa, kiireistä… muistatko? Silloin, kun kiipeilit puissa ja rämmit ojissa?! Silloin, kun keinuit niin kovissa vauhdeissa, että tuntui, että keinu menee ympäri?! Silloin, kun kirjoittelit salakielisiä viestejä ja hihittelit, kun opettaja löysi lapun, eikä ymmärtänyt …
Minä tunnen kipua. Minä tunnen väsymystä ja joskus pakokauhuakin. Olen siis olemassa. Suljen silmäni ja kellun täydellisen hiljaisuuden vaipassa. Vedän varpaani piiloon kärsimyksen kädeltä ja teriä sivaltavilta sanoilta. Tunnen unimaailmani iäisyyden turvallisen sylin, se pitää minut parantavassa otteessaan yön kadotetut tunnit. Avaan silmäni ja tiedän saaneeni lahjan. On uusi päivä. Minä elän ja kohtaan tielleni …
Ystävälle, joka on yksi vahvoimmista ja henkisesti kauneimmista ihmisistä, jonka olen elämässäni kohdannut. Toivon enkelin siipien suojaa sinulle ja rakkaimmillesi. Toivon tähtien pölyä kirjoitetulle polullesi. Toivon lempeän kesätuulen hyväilyä haavoitetulle sielullesi. Toivon tuntureiden hiljaisuuden rauhaa väsyneelle vartalollesi. Toivon hiljaisia rakkauden sanoja sanoista vaurioituneille korvillesi. Toivon onnea, joka kertoo sinun voittaneen <3
Minä olen ollut taiteilijana, kun sinut lapseni on maalattu elämän taululle. Minä olen rakkaudella valinnut kirkkaita värejä, jotka kertovat ainutlaatuisuudestasi. Minä olen ylpeänä esitellyt sinua maailmalle, koska olet saavutuksistani kaunein. Minä olen suojellut sinua kolhuilta ja hoivannut naarmuja, joita olet matkallasi saanut. Tulee päivä, jolloin minun on sinusta luovuttava ja annettava elämän virran vietäväksi – …
Ihanaa, kiedot vapisevat kätesi ympärilleni — niin hienoa tutustua — sinuun. Illat ovat kylmiä ja kurkusta alas valuva viini lämmittää kylmettyneitä jäseniä. Minuutit vaihtuvat tunneiksi ja tunnit päiviksi. Olen varautunut, elämä ei ole tähänkään mennessä osoittautunut suklaapuuroksi. Kimaltelevia sanoja, naurua, osallistuvaa hyminää. Puhetta, joka ropisee ulkona riuhuvan syysmyrskyn pisaroiden lailla rop rop rop… tasaisesti kuin …
Kun minä olen ystäväsi, voit luottaa minuun kuin kallioon. Kun minä olen ystäväsi, en katso kelloon kun soitat. Kun minä olen ystäväsi, löydän sinulle aina aikaa. Kun minä olen ystäväsi, en ota sinua itsestäänselvyytenä. Kun minä olen ystäväsi, autan sinua hädän hetkellä, enkä odota vastapalvelusta. Kun minä olen ystäväsi, huolehdin myös sinulle rakkaista ihmisistä. Kun …
Pieni henkäys lapsen huulilta, yksi silmänräpäys valvovalta. Linnun siipien isku, suolainen pisara valtameressä. Valon tuikahdus pimeydessä, kiven rasahdus kengän alla. Olla ihminen. Eläminen tulevaisuuteen katsoen, maallisen vaurauden tavoitteleminen. Kaikki tunnetilat, jotka ratkaisevat huomisen valintoja. On ilta. Paljon nopeammin kuin osasit odottaa. Mitään en ota mukaani. Suljen vain silmäni. Nukun. Aika on loppunut. Maailmankaikkeuden syleilyssä, ikuisesti. …
Unettomana yönä suljen silmäni ja olen hereillä, kävelen unien maailmassa kuitenkaan näkemättä niitä. Hiljainen hengityksesi vieressäni kuulostaa huudolta, joka kiirii tunturien välissä -vaimeten — voimistuakseen ja alkaakseen alusta. Kello joka tikittää vaativasti, odottaen aamun tuomaa valvetta – aika antaa toivon tulevasta. Elämästä, joka odottaa omaa vuoroaan ja, jonka takia kaikki on sietämisen arvoista
